ketju

mietin ja puhummekin asiasta - teen päätöksen, hiton lonkka kun on kipeä, nyt hermoratahierojalle - etsin numeroa netistä, ei löydy - soitan sinulle, et vastaa, soitan uudelleen et vastaa vieläkään - muistan auttajalistan netissä ja päätän vilkaista sitä - siellähän onkin hermoratahieroja, soitto sinne siis - saan ajan, menen hierontaan, lonkkakipu helpottaa, ahdistus helpottaa - saan uuden ajan 2 vko:n päähän - ahdistus helpottaa kuitenkin hetkessä ja soitan uuden ajan aikaisemmaksi - viikko on helppo - menen ja sama hieronta uudellee, sillä poikkeavuudella että lonkka on kyllä hyvä mutta olo kaamea - huudan ja raivoan viikon - menen uudelleen, lonkka tulee taas hyväksi ja olo tasoittuu - juttelemme paljon hieronnan aikana - kerron että olen käynyt näkijällä, mutta nyt ei olisi mahdollisuutta ajaa niin kauas - annat numeron ja minä mietin ja mietin ja lopulta soitan - kuulen asioita, helpottavia ja mietittäviä, saan ymmärrystä itselleni ja ymmärrän itseäni, ymmärrän tämän tilanteen ja jotain enemmän henkilö X: n käyttäytymisestä - helpotun

ehkä se tärkein mitä kuulin toisen sanovan oli se että asia piti hoitaa niin. sanoin etten hoitanut sitä kovinkaan hienosti, ja kuulin että hoisin asian juuri sen vaatimalla raadollisuudella. vähemmällä tilanne olisi jäänyt kytemään. mikä on koskaan se oikea tapa hoitaa asioita? miksi kaikki pitäsi aina hoitaa niin että ajattelee toisen tunteita ja sitä että loukkaa? minua loukattiin, minä olin heikko ja tarvitsin rauhaa, minun reviirilleni hyökättiin, totta hitossa minulla oli oikeus puolustaa itseäni ja tilaani. minä tein oikein. piste.