Uuden ja vanhan edessä

Viimeistä viikonloppua viedään. Toistaiseksi viimeistä kotiäitinä. Tänään siivottiin porukalla. Tehtiin rästitöitä ja oltiin hyvällä tuulella vaikka ei siivoaminen koskaan ole kivaa. Mutta nyt on mukavaa. Istun jo kolmatta tuntia telkkarin ja läppärin edessä lempituolillani. Kuuntelen hirvittävän kovana puhaltavaa tuulta. Hetki olisi täydellinen jollei lonkka puutuisi... :D

Tasan kaksi päivää vapaata jäljelle. Ehkä elämäni nopeimmin kuluneet vuosi ja kolme kuukautta. Siitä on jo niin kauan kun jäin töistä saikulle ja äippälomalle. Ja nyt palaan takaisin. Periaatteessa olen se sama ihminen joka lähti, toisaalta taas en. Olen mietiskellyt työasioita joka kantilta, edestakaisin. Menen töihin, teen työni ja lähden pois töistä. Töissä olen työntekijä, työn ulkopuolella yksityishenkilö. Piste. Näin olen päättänyt, nähtäväksi jää kuinka pitkälle tuo päätös pitää. Olen perusluonteeltani liian tunnollinen joissakin asioissa, ja työ lukeutuu ehdottomasti niihin asioihin. Tuntuu hirvittävän vaikealta lähteä töihin. Jättää koti niin moneksi tunniksi päivässä ja antaa päävastuu tämän talouden pyörittämisestä toiselle. Suoraansanottuna pelottaa se fyysinen väsymys minkä työni tuo mukanaa, miten siitä selviän koska kuitenkin joudun iltaisin ottamaan päävastuun pienestä ihmeestä. Miten selviän lyhyemmällä unella ja miten totun siihen etten voikkaan niin halutessani köllähtää sohvalle pienokaisen päiväunien ajaksi.

Projekti *läskinsulatus* on vihdoin saavuttanut sen pisteen mitä olen kovasti odottanut. Kuluneet kaksi päivää ovat olleet helpompia. Minulla on energiaa ja jaksan jo ajatella ja suunnitella urheilemista *jebou* . Lenkillä on käyty ja hyödynnetty pienen ihmisen iloista massaa :) Tänään on tunne että ehkä tämä onnistuu ja saan sulatettua muutaman helposti lantiolle livahtaneen xtra kilon...