naamakirja, tuo ihmeellinen bittiavaruuden verkosto joka tuo kadonneet toistensa luo. yleensä ilo on suuri, kun kauan toisiltaa kadonneena olleet kohtaavat, mutta. tänään. (pää on ollut täynnä ajatuksia lapsesta. siitä kolmannesta. itsekkäitä ajatuksia siitä miten minä valmistaudun tulevaan odotukseen, joogaan, opettelen rentoutumaan, syön oikein, liikun ---> kunto kohoaa, jaksan ja kaikki menee hyvin, paremmin kuin kahdella ensimmäisellä kerralla, vaikka nekin menivät loistavasti. siis odotusajat. nythän valmistautumisella tähdätään täydelliseen synnytykseen. ei helvetti miten helvetin itsekäs bitch minusta on tullut!!!) kaukainen työkaveri, näkymättömät tiemme yhtyivät tänään. kuulin kauheita. olin kuullut juorun, että hän odottaa, onneksi olin kerrankin fiksu enkä kysynyt suoraan. (jotain on oma sekundäärinen lapsettomuus opettanut) hän oli joutunut luopumaan pienokaisestaan. hänen unelmansa oli ollut kovin sairas ja heiverönen tähän maailmaan. itse oli tehnyt päätöksen... voi maailma mikä epäoikeudenmukaisuus... ja voi maailma miten tyhmä minä olen kun haikailen asiaa millä ei oikeasti ole mitään merkitystä. mina olen onnekas. minulla on kaksi ihanaa tervettä lasta. minä olen etuoikeutettu, kahden lapsen äiti. olen halunut nämä lapset ja heidät on minulle annettu. mitä helvetin väliä sillä on etten ole saanut heitä alateitse synnyttää. ei kertakaikkiaan mitään väliä! he ovat ja minä olen heidät tehny, vain se merkitsee.
voimia, jaksat kyllä. olet vahva ja ihana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti