ennakko-odotuksista poiketen viikonloppu oli hyvä ja rentouttava. paikka oli kaunis, ei todellakaan mikään mökkimökki, vaan MÖKKI kaikilla herkuilla. ulkoiltiin, saunottiin, syötiin (jos lapset olis ollu muualla olis juotu ja naitukin *hih*). mutta, mutta... kotipihaan kun päästiin, ahdistus palasi. ja tänä aamuna voin taas sanoa että aamu alkoi V:llä...
tuntuu jo loputtoman väsyneeltä. eikö tämä jo voisi loppua? mihin häädän tämän ahdistuksen? mistä saan tilalle sen tunteen ja voiman joka tulee kun hyväksyy itsensä, tekemisensä ja sen että on olemassa. kaikkine virheineen ja omintuisuuksineen. minulla on kaikki hyvin. miksi sitten tuntuu että jotain puuttuu, kokoajan. kadehdin jotain täysin tuntematonta, sellaista ihmistä josta en tiedä kuin muutaman kirjoituksen verran. mitä tiedän mitä niitten takana on? en mitään. silti. useampi päivä menee aina miettiessä häntä ja hänen valintojaa ja elämäänsä... miksi?
Tunnistan tuon kotiinpaluuahdistuksen... Välillä helpompaa, välillä vaikeempaa. En tiedä mistä tulee ja mihin menee. Kai se on sitäkin kun ei oo itse saanut päättää missä asuu, vaan "tullut taloon".
VastaaPoistavähän sama täällä, vaikkakin koti on minun näköiseni tahtoisin että tämä talo olisi muualla. jonkun ison kaupungin lähellä, kävelymatkan päässä kaikesta. tahtoisin ympärilleni elämää ja ihmisiä, mahdollisuuksia valita. ja ennenkaikkea tahtoisin saada elää rauhassa ilman jatkuvaa "valvovan silmän alla" tarkkailunalaisena olemista...
VastaaPoista