Joulufiilis

Ihanasti lunta. Ekaa kertaa vuosiin odotan joulua. Odotan miehen tekemää maksalaatikkoa ja ylimitoitettua rosollia jota syön päiväkausia, kunnes loput laitan pois. Riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa jonka hedelmät ovat "al dente". Rauhallista aattoiltaa kun talo on hiljentynyt ja ollaan miehen kanssa kahden.

Elämä maistuu pitkästä aikaa hyvälle. Nauran usein ja itken harvoin. Suutun huutoon asti aniharvoin. Tuntuu hyvälle ajatella tulevaisuutta, se ei enää tunnu niin suurelta mustalta aukolta kuin joitakin kuukausia sitten. Tosin edelleenkään en halua kuulla puhuttavan "pahasta möröstä", enkä halua siitä puhua myöskään tuntemattomille ihmisille. Näille kysyjille vastaan "ihan hyvin se meni", ja kun keskustelu akkaporukassa ohjautuu aiheeseen vaikenen. Ystäville minä pystyn jo puhumaan. Tosin viimeaikoina en ole tuntenut tarvetta puhua, vaikka tiedostan että asia olisi vielä käytävä läpi, perinpohjaisesti.

Nyt kuitenkin nautin näistä hetkistä ja tästä ajasta. Minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni lupa olla vain ja nauttia. Hetkittäin tunnen itseni niin kovin voimakkaaksi, itseni ja elämäni herraksi. Minulla on ote omaan elämääni. Tämä on hyvä tunne.