Voihin tauti!

Jep. Kukaan tässä perheessä ei säästynyt siltä. Minä pääsin ehkä vähimmällä mutta raukka ykkönen on jo kuukauden ollut välillä kipeämpi, välillä terveempi. Kakkonen parka oli kaksi viikkoa todella kipeä, itse sairastin siinä samalla ja nyt viimeisenä on perheen kruunun vuoro - huoh... Jopa koirariepu on ollut vaisuna... Muuten kuuluu tasaista, hyvää. Muutaman kuukauden kestänyt itkutauko toisin on katkennut ja olen itkenyt. Raivo nostaa jostain toisinaa päätään, enkä todellakaan pidä siitä. Tunnen itseni niin voimattomaksi sen asian edessä! Ihmetyttää se raivo, miten en pysty nielemään sitä, miten se voi nostaa aina päätään?? Miten ihmeessä en pääse niiden asioiden yli?

Kävimme perheen kruunun kanssa kahdenkeskisellä hetkellä naapurikaupungissa. Kaupunki ei ole mikään ihmeellinen, vain hieman suurempi kuin tämä pikkukaupunki jossa elämämme on. On vain kahden käden sormissa laskettavissa ne kerrat kun olen tuossa kaupungissa vieraillut. Mutta. Tuo kaupunki on tärkeä. Jokainen vierailu siellä herättää minussa suuria tunteita: toivoa, iloa, onnea ja alun pitkälle pimeydelle... Istumme vastakkain ja syömme hyvää ruokaa, hitaasti. On ihan hyvä olla kahden, olo on rauhallinen ja huoleton. Emme puhu paljoakaan, tuntuu ettei tarvitse, ei nyt ole mitään asiaa. Sitten, NAPS! Kruunu avaa suunsa ja kysyy, jotain. Oikeasti olen odottanut sitä kysymystä, mutta miksi se piti kysyä juuri nyt, juuri tässä?!? Vedet tulee väkisinkin silmiin, nieleskelen. Tilanne on ohi yhtä nopeasti kuin alkoi. Asiasta vaietaan, ja en ole uskoa ajatuksiani ku olen helpottunut. Minä olen helpottunut siitä että ei tarvitse puhua!

Jokin minussa on edelleen hyvin haurasta. Mieleni ei ole vielä lähelläkään hyväksyntää vaikka jo hetken luulin niin. Asia on siellä, olen kuitenkin jotenkin onnistunut sysäämään sen hetkeksi pois mielestäni. Ymmärrän ja tiedostan että minun on tuo asia käsiteltävä. Saatava sille piste. Sen pitäisi tapahtua pian, sillä meillä ei ole aikaa odottaa, ei enää. Muutaman kuukauden kuluttua on oltava valmiina uuteen koitokseen. Tiedän ettei se ole fyysisesti sama kuin ensimmäinen kerta, mutta psyykkisesti nyt rankempaa. Olen yhtä rankkaa kokemusta "rikkaampi" ja yhtä rankkaa kokemusta hauraampi. Miten minä tämän asian itselleni selvitän....