tasan kaksi asiaa ahdistaa. synnytys, ja sadan metrin päässä asuva. ensimmäinen täytyy työstää ja toinenkin. ensimmäinen täytyy hyväksyä, toista ei. ensimmäistä ei voi muuttaa, toisen voi. voi kun olis voimia jo tänään. tähän asti on ollut sellainen olo etten edes halua yrittää vaan haluan rypeä. joko tänään jaksaisin...
edit. klo 13.36
pari tuntia raittiissa talvi-ilmassa teki terää. ajatus juoksee, minä en edelleenkään *hih*. ollaan puhuttu jotain. oon pessy pyykkiä, vaihtanut lakanat, leikkittänyt ähmeröä, hoivannut keliaakikkoa kun tassunsa loukkasi. illalla rakas teini tulee kotiin :) miten tämä tästä etenee... no. kattellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti